Laivanrakentaja Matti Passojan matka Pohjanmaalta Koivistolle ja sieltä Hankoon
Matti Passoja syntyi Kälviällä 4.4.1857. Matti teki nuoruutensa aikana monenlaista työtä
kotikylällään, opetteli itse luku- ja kirjoitustaidon sekä opiskeli vuoden sepän taitoja
Kokkolassa. Isän kuoltua hän lähti serkkupoikansa kanssa Helsinkiin, jossa oppi
rakennuksilla kirvesmiehen taidot ja sai myöhemmin lisäoppia Viipurissa puusepän
tehtaalla. Purjealusten ja höyryalusten rakentamiseen Matti perehtyi Humaljoella.
Oltuaan jonkin aikaa Viipurissa hän lähti Koivistolle ja siellä renkipojaksi Koivusaareen.
Sieltä löytyi elämänkumppani Maria. Elettiin aikaa, jolloin Amerikkaan lähteminen
kiinnosti miehiä. Mattikin tämän reissun teki muutaman avioliittovuoden jälkeen. Kultaa
sielläkään ei vuoltu, mutta kokemusta tuli. Koivistolle palattuaan Matti teki nikkarin töitä
ja alkoi rakentaa kouluja. Saarenpään ja Eistilän koulut olivat hänen käsialaansa.
Varsinaisen elämäntyönsä Matti teki kuitenkin laivojen parissa. Perheen kasvaessa
laivanrakennus antoi työtä koko suurelle perheelle ja isolle joukolle paikkakunnan
kirvesmiehiä. Matti urakoi laivoja Saarenpäässä, Römpötillä ja Viron puolella.
Laivanrakentajia hänellä oli Virolahdelta ja Säkkijärveltä asti. Omat pojat olivat myös
kiinnostuneita laivan rakentamisesta. Pojat saivat isänsä opastamana ensimmäisen
laivansa valmiiksi vuonna 1910. Laivalle riitti rahdinajoa Pietariin ja lähialueille.
Rahtiliikenteen edelleen kasvaessa pojat rakensivat vielä toisen purjealuksen, joka
valmistui 1914 ja sai nimekseen Lea. Matti Passojan rakentamista purjealuksista kaksi
oli valtamerialuksia, jotka purjehtivat Amerikan ja Euroopan väliä. Kaikkiaan Matti
rakensi yli 70 erilaista alusta, proomuja, purjealuksia ja höyryaluksia.
Oli lokakuun toinen päivä 1916. Kun pojat Aleksanteri, Matti ja Alfred purjehtivat Lealla
Pietarista kohti kotisatamaa, nousi yhtäkkiä kova myrsky. Lea kaatui myrskyssä, jolloin
kaikki pojat - Aleksanteri, Matti ja Alfred, joutuivat veden varaan. Vain Aleksanterin
onnistui päästä laivan pohjan päälle, toiset pojat jäivät hyisen meren syleilyyn. Ja
hukkuivat. Vasta illalla pääsi venäläinen alus pelastamaan Aleksanterin ja toi hänet
kotirantaan. Seuraavana päivänä löytyi vain laiva ja se hinattiin kotisatamaan. Matin
sanoin: “Ei nämä maalliset vahingot mitään, mutta rakkaista pojistamme on suru niin
suuri, etten voi selittää”.
Koettelemuksia tuli lisää parin vuoden perästä, kun yksi poika kaatui vapaussodassa.
Nämä tapahtumat vaikuttivat niin Matin elämään niin, että varsinainen laivanrakennus
jäi. Epävakaiden olojen takia Matti kokosi perheensä ja muutti muutamaksi vuodeksi
synnyinseudulleen Kälviälle. Kun aika rauhoittui, he muuttivat takaisin Koivistolle.
Viimeiset elinvuotensa Matti asui tyttärensä Lahjan luona Hangossa, jossa hän myös
kuoli 93-vuotiaana.
Laivanrakentaja Matti Passojan pojan Aleksanteri Passojan matka Koivistolta
Särkisaloon
Aleksanteri Passoja syntyi Koivistolla Saarenpään Hyttölässä 11.10.1897. Hän ja hänen
veljensä saivat laivanrakentajan opin isältään Matti Passojalta. Pojat rakensivat kaksi
purjealusta, joista Lea niminen haaksirikkoitui ja kaksi veljistä hukkui. Laivanrakennus ja
rahtiliikenne päättyi Aleksanterin osalta. Koivusaarella oli paljon muitakin ammattialoja -
kalastus, silakkasuolaamo, savustamo, saha, mylly, paja ja kaupankäyntiä moneen
suuntaan, kuten seprakauppaa virolaisten kanssa Seiskarin kautta, joten työtä osaajalle
löytyi. Kalastus oli tärkeä elinkeino ympäri vuoden.
Elämänkumppani Hilja löytyi Koivistolta. Koti perustettiin Hyttölään, jossa se on vieläkin
venäläisen perheen kesäkäytössä hyvin ylläpidettynä. Aleksille (Aleksanteri) ja Hiljalle
syntyi kuusi lasta, joista viisi Koivistolla. Jenny oli tyttäristä vanhin. Hän aloitti
koulunkäynnin 1933 Saarenpään alakoulussa. Jenny auttoi kotiaskareissa, kasvimaalla,
vahti ja hoiti nuorempia sisaruksia, oli isänsä apuna kalastuksessa. Tekemistä riitti.
Lokakuu 1939 enteili sodan syttymistä, oli varauduttava jättämään koti. Näin tapahtui.
Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Suomeen Talvisota alkoi 30.11.1939. ja päättyi
13.3.1940. Moskovan rauhassa Suomi luovutti paljon enemmän alueita kuin
Neuvostoliitto oli sotatoimin kyennyt valloittamaan.
Koti oli monilta jäänyt rajan taakse. Siirtolaisia varten eduskunta sääti pika-asutuslain
joka jäi kesken, kun jatkosota alkoi 25.6.1941 ja päättyi 19.9.1944.
Aleksi Passojan perhe sijoittui talvisodan ajaksi väliaikaisesti Iittiin. Siellä Jenny kävi
rippikoulun. Iitistä perhe palasi 1942 takaisin Koivistolle, kotiin. Siellä riitti työtä, jotta
kotitalo saatiin korjattua ja siistittyä asuttavaan kuntoon. Kalastus alkuun, pellot kuntoon.
Toisiaan tukien ja sotilaidenkin auttaessa asiat alkoivat vähitellen järjestyä.
Evakkoon lähteneistä yli 400 000 karjalaisesta palasi 70 % eli noin 280 000 henkeä
takaisin kotiseudulleen. Monien kotitalo oli tuhoutunut ja elämä aloitettiin aivan alusta.
Oli toivoa, jota riitti kesään 1944 saakka. Alkoi suurhyökkäys ja Suomi vetäytyi Itä-
Karjalasta. Evakuointisuunnitelmaa ei ehditty toteuttaa ja evakkoon lähdettiin pikaisesti
ja lopullisesti. Varuillaan olemalla omaisuuden mukaanotto ja siirtyminen onnistui
kuitenkin paremmin kuin talvisodan alkaessa.
Särkisalo oli määrätty yhdeksi koivistolaisten sijoituskunnaksi kuten myös muita
merellisiä kuntia, esimerkiksi Perniö, Dragsfjärd, Taalintehdas ja Kemiö.
Evakkomatka Koivistolta Lounais-Suomeen
Viimeiset hetket Koiviston toisen evakuoinnin aikaan 1944
Venäläiset aloittivat suurhyökkäyksen kesällä 1944. Nopeasti kävi selväksi, että lähtö
Koiviston kotipaikalta oli taas edessä. Pakkausmääräys koivistolaisille annettiin kesäkuun
11. päivänä 1944.
Tiistaina 13.6. klo 19 lähti ensimmäinen ja samalla viimeinen evakuointijuna Koiviston
kauppalan asemalta. Siihen sijoitettiin saaristolaisia. Lähtijöitä oli saattamassa väkeä,
jotka vielä uskoivat jäämisen mahdollisuuteen.
Lopullinen lähtömääräys annettiin torstaiaamuna 15.6.
Lähtöä edeltäneenä yönä tekivät venäläiset voimakkaan pommihyökkäyksen Viipuriin.
Koiviston yli lensi suuria pommikoneita. Satamassa laivojen ja maalla olevien
ilmatorjuntatykkien voimakas torjuntatuli tärisytti rakennusten perustuksia. Ammusten
valojuovat ja laskuvarjoilla alas tulevat valopommit valaisivat taivaan. Viipurista kuului
kumea jylinä.
Seuraavan evakuoimisjunan saapumista odotettiin saapuvaksi Porosillan ylikäytävällä,
joka oli määrätty Koiviston kauppalan ja ympäristön kokoontumispaikaksi. Junaa ei
koskaan tullut.
Vanhuksia, sairaita ja lapsia, sekä äitejä lähdettiin kuljettamaan saatavilla olevilla linja- ja
kuorma-autoilla vaarallista reittiä, läpi palavan Viipurin kohti Lappeenrantaa. Sieltä matka
jatkui junilla kohti Varsinais-Suomea, Halikkoa, jonne uupuneet, pelokkaat ja järkyttyneet
koivistolaiset saapuivat monen vuorokauden jälkeen.
Koiviston saarilta lähdettiin veneillä Säkkijärvelle ja monet kalastajat purjehtivat
veneillään Länsi-Suomeen saakka selviytyen matkasta venäläisten ilmahyökkäyksistä
huolimatta.
Saariston asukkaista monet saivat lastattua tavaraa vielä keskeneräiseen Koivisto-
kuunariin ja useisiin pienempiin aluksiin. (Koivisto-kuunarin lykkäjäiset olivat
maaliskuussa 1944).
Pakattua tavaraa jäi paljon asuntoihin, niiden pihoille ja teiden varsille kuljetusvälineiden
puutteen takia. Tavaraa jäi paljon myös rautatieasemille ja satamien laitureille.
Arkistojen ja kirkonkirjojen pelastaminen oli ensiarvoisen tärkeää. Tätä varten oli
kirkkolaiturissa odottamassa “Tähti” laiva, johon koko torstain aamupäivän lastattiin
arkistolaatikoita. Kaikki tärkeä saatiin turvaan. Laivaan lastattiin myös edelliseltä evakkomatkalta takaisin tuodut ehtoollisvälineet ja muuta kirkkoon kuuluvaa tavaraa.
Kirkonkellot oli pakko jättää paikoilleen.
Laiva saapui Halikon Angelniemelle vahingoittumatta venäläisten vilkkaasta
ilmatoiminnasta huolimatta.
Koiviston siviiliväestö oli pääosin saatu evakuoitua. Taistelu rintamalla jatkui.
Venäläisten 9. kesäkuuta 1944 aloittama suurhyökkäys eteni vääjäämättä. Koivistoa
puolusti rannikkotykistörykmentti RTR 2. Osa siitä sai tehtäväkseen varmistaa rintamalta
perääntyvien joukkojen siirtymisen saarille. Viimeiset joukkoja kuljettaneet alukset
lähtivät Koiviston satamasta 18.6. aamulla. Joukkojen siirtyminen Koivusaareen oli
kiireinen, mukana oli myös siviilejä. Saaria puolustavia joukkoja koettelivat vihollisen
jatkuvat ilmahyökkäykset ja laivasto- ja maatykistö. Venäläisten maihinnousu saarille
alkoi 21.6. Puolustautuminen kävi ylivoimaiseksi ja käsky RTR 2:n evakuoinnista tuli 22.6.
Varmuutta kuljetuskaluston riittävyydestä ei ollut. Miten tässä käy, oli monien mielessä.
Kaikki sujui kuitenkin niissä olosuhteissa hyvin. Merikuljetus ja sen turvaaminen tapahtui
laivaston avustamana. Venäläiset tyytyivät vain tarkkailemaan tilannetta. Joukot oli
siirretty mantereelle 23.6. aamuun mennessä ja näin luovutettiin viimeinen pala Karjalan
kannasta, Koiviston saaret, vihollisen haltuun.
Uusi koti koivistolaisille ja paikka yhteisten asioiden hoitamiseen.
Koivistolaisille oli määrätty kokoontumispaikaksi Hajala Halikon pitäjässä. Sieltä heidät
sijoitettiin Salon alueen eri kyliin. Jälleen väliaikaisesti odottamaan uutta kotipaikkaa.
Monet hakeutuivat jo tässä vaiheessa eri tahoille ympäri Suomea oman ammattialansa
ohjaamina.
Perniön asemaseudulle sijoitettiin väliaikaisesti Koiviston kunnantoimisto, molemmat
osuuskassat ja kirkkoherranvirasto. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi yhteisten
asioiden hoidossa. Näihin aikoihin syntyi myös Koiviston Viesti, jonka toimitus oli
kirkkoherranvirastossa. Ensimmäinen numero ilmestyi v.1944 lopulla monistettuna ja sen
jälkeen painettuna lehtenä. Lehti sai hyvänä yhteydenpitovälineenä suuren suosion ja
ilmestyy edelleen tutussa muodossaan.
Aleksanteri ja Hilja Passojan perheen toinen evakkomatka Koiviston Koivusaaren
Hyttölän kylästä Särkisaloon ja Turkuun.
Monet edellä kuvatuista tapahtumista kokeneena Aleksanteri ja Hilja Passojan perhe
saapui Särkisaloon.
Vasta vuonna 1948 alkoivat maanhankintalain mukaiset tilat valmistua koivistolaisille.
Aleksanteri ja Hilja Passojan perheen ensimmäinen sijoituspaikka olisi ollut kesken jääneen pika-asutuslain mukaan Lounais-Suomen rannikko- ja saaristoalueella. Nyt
Aleksanteri (Aleksi) sijoittui perheineen väliaikaisesti Särkisaloon Petun saarelle.
Perheeseen kuului viisi lasta, kaikki syntyneet Koivistolla, nuorin s.1942. Petussa otettiin
evakot hyvin vastaan. Ymmärretyksi tultiin. Aiheet, tavarat ja ympäristö olivat
saaristolaisille tuttuja ja sanat niille löysivät paikkansa, vaikka käytössä oli yhtä aikaa
rantaruotsi, Finbyn murre ja karjalan murre.
Särkisaloon hinattu kuunari Koivisto oli tuonut myös Aleksin perheen tavaroita.
Arvokkaat verkot eivät olleet sopivia Särkisalon kaloille ja vesille. Se oli iso pettymys.
Uudet verkot olisivat tulleet hyvin kalliiksi ja myös veneen hankinta tuohon aikaan oli
hankalaa. Särkisaloon muodostettiin etupäässä saarenpääläisille noin kolmekymmentä
tilaa. Kun tilojen koko oli pieni ja toimeentulo olisi vaatinut lisäansiomahdollisuuksia,
päättivät Aleksi ja Hilja tilaisuuden tultua muuttaa Turkuun. Heidän lapsistaan kaksi
poikaa menehtyi ennen Turkuun muuttoa. Pojista vanhin oli rahtilaivalla töissä ja kuoli
epäselvissä olosuhteissa Tunisiassa. Nuorin poika kuoli sairauteen ja on haudattu
Särkisaloon. Vanhempiensa kanssa Turkuun muuttivat vanhin tytär Jenny ja hänen
nuorempi veljensä ja sisarensa.
Raumalla Hollmingin telakalla alettiin rakentaa sotakorvausaluksia. Aleksi lähti mukaan
rakentamaan ensimmäistä sotakorvauskuunaria. Hänellä oli isänsä laivanrakentaja Matti
Passojan opettamana vahva tieto ja taito laivanrakennuksesta alusta loppuun saakka,
joten hän pystyi myös opettamaan uusia rakentajia. Ensimmäisen kuunarin valmistuttua
Aleksi palasi Turkuun, josta löysi itselleen sopivaa mielekästä työtä.
Tyttäristä vanhin, Jenny, lähti opiskelemaan Halikkoon sairaanhoitajaksi. Työpaikan hän
sai Särkisalon kunnalliskodista, jossa hän teki koko mittavan työuransa ja siitä
suurimman osan ajasta johtajattarena. Särkisalosta Jenny löysi elämänkumppanin Olavin,
veneenrakentajan. He perustivat kodin Särkisaloon. Heille syntyi kaksi poikaa. Jennyn
veli löysi myös Särkisalosta elämänkumppanin, saaristotilan tyttären Petusta. He
perustivat perheen Turkuun. Turusta löysivät paikkansa myös Jennyn pikkusiskot, joista
nuorempi syntyi Turussa.
Julkaistu aikaisemmin Koiviston Viestissä.
Kirjoittaja on Aleksanterin ja Hiljan vanhimman tyttären Jenny Nymanin (os. Passoja)
poika Juha Nyman.
Mukana otteita haastattelutallenteista ja Koiviston saarten historian kirjoituksista.
